Kaikki kirjoittajan soc artikkelit

Maamme-laulu Hessulle kahdesti – Ristolle kerran lisäksi Pepelle ja Ristolle MM-hopeat

Kolme (3) maailmanmestaruutta ja kaksi (2) MM -hopeaa

Bialystok2014_kultaa-ja-2ho

Pepe pitkän matkan hopeaa, Risto keskimatkan palkintopallilla -hopeaa, Hessu mestarina ja australialainen Peter Cusworth – pronssia.

Puolassa Bialystokin (asukkaita ~300 000) suurkaupungissa ja sen liepeillä ratkottiin 24.-31.8. kaikkien ikäryhmien vuoden 2014 pyöräsuunnistuksen maailmanmestaruudet.
SOC Asikkalan suunnistajilla oli taasen taito ja kunto kohdallaan!

Hessu nousi kahdesti kuuntelemaan Maamme-laulun; keskipitkän ja pitkän matkan maailmanmestarina. Risto kuunteli ja lauloi samaisen laulun sprinttimaailmanmestarina.
Mestaruuksien lisäksi  Pepen kaulaan pujotettiin MM-hopea pitkän matkan  ja Ristolle keskimatkan suorituksista!

pepe_hessu_pitkan_maaliwww

Hessu ja Pepe pitkän matkan nousuissa – vauhti on hurjaa!

Kisajärjestelyt aiheuttivat HYVIN paljon parranpärinää. Oikeastaan mikään ei tahtonut toimia, lähes kaikkea muutettiin, eikä muutoksien perässä tahtonut pysyä, eikä niistä meinannut saada tiedustelemallakaan selvää!!!
Kisojen VALVONTA oli onnetonta , kansallinen valvoja Sixten Sild ja IOF:n asettama valvoja Simon Seger eivät tosiaankaan olleet TEHTÄVIENSÄ tasalla.  Seuramme sihteeri tekee raportin IOF:lle!

kilautukset_mitalisteilleww

Hessu, Risto, Pepe ja Jukka nostelevat maljoja kisamenestykselle ..hyhy kun on hy…! Yhdyimme Pepen kauniisiin saatesanoihin, kun hän nosti/nostimme maljan Pirkolle – hän on  kymmenisen vuotta vastannut  SOC:n kisahuollosta niin kesällä kun talvellakin. Kameran takana Pirkko.

Samaan kisamajoitukseen oli majoittunut myös LS-37:n Jukka Luukko. Hän tarjosi meille – kilpailijat Hessu/Pepe/Risto ja huoltaja Pirkko – pitkään muistettavan ’puolikurssi’ juhlaillan. Kiitos Jukka!
Myös ’kurssin’ päätöstilaisuuteen hän tarjosi apuaan!

maailmanmestarit_hessu_rist

Sateisen sprinttikisan jälkeen Hessu ja Risto kertasivat suorituksiaan. Miehet näyttävät siisteitä, tosiasiassa kuraa oli joka paikassa!

Pepe ja Hessu keskimatkan Suomen mestareiksi, pariviestissä Ristolle ja Hessulle SM-kultaa.

Pepe ja Hessu keskimatkan Suomen mestareiksi, pariviestissä Ristolle ja Hessulle SM-kultaa.

viestin_vaihto2014www

Kuusiosuuksisessa pariviestissä Hessu lähettää Riston kolmannelle osuudelle.

Kurikassa 13.9. Pepe ja Hessu näyttivät muille mallia pyöräsuunnistuksen keskimatkan taitamisesta, molemmille ylivoimainen Suomen mestaruus! Hyvä PEPE ja HESSU!
Ristolle
SM-hopea!

Koskenkorvan pesäpallostadionilla 14.9. Risto ja Hessu ratkaisivat tiukan kisan edukseen. Kaikissa vaihdoissa miehemme johtivat, viimeisessä kolme sekuntia – ankkurina Hessu piti hermonsa ja toi SOC Asikkalan SM-kultaan 1½ minuutin erolla Juvaan!
HYVÄ SOC!

Hessu ja Teuvo Hiiltomiesten pyörärasteilla Ylöjärvellä 17.8.

Kisamatkoina olivat sprintti ja keskimatka. Teuvo nakutti kisoissa tokasijoja ja Hessun saaliina oli toka-/kolmossijat.
…eli enteileekö hieman ’huono’ kenraali menestystä kuun lopulla pidettävissä MM-kisoissa?!

SM Kiikalassa
tulosten_palkintojen_odottelua_smpyörä14

Viikolla lämpöennätykseenkin ennättäneessä Kiikalassa ratkottiin 26. -27.7.  pyöräsuunnistuksen pitkän matkan ja sprintin suomenmestaruudet.
Hessu ja Risto pitivät yläketjun niin kireällä, ettei muilla ollut vastata miestemme vauhtiin! Onnea kaksoismestareille Hessulle ja Ristolle!
Teuvo nappasi pitkän SM  hopean ja oli sprintissä plaketilla kuudennella sijallaan. Pepe ei pitkällä huomannut huomaamatonta polkua ja seikkaili sijalle viisi, seikkailua tuli sprintissä hitusen vähemmän ja miehen kaulaan ripustettiin hopeinen SM mitali; Onnea Teuvo ja Pepe!

Pyöräsuunnistuksen SM-sprintti ja pitkä matka Lahdessa 2016

SM_haku

Lahden Taimen ja SOC Asikkalan suunnstajien kokoontuminen Karistossa poiki luvan järjestää vuoden 2016 pyöräsuunnistuksen SM -sprintti ja pitkä matka Lahdessa. Kuvassa Timo ja Heino Sarkkinen, Pertti Nyberg, Teuvo Lehtinen, Erkki Rope, Jouko Andelin ja Heikki Saarinen.

Sähköpostia SSL:ltä 15. toukokuuta 2014
Liiton kilpailuryhmä on myöntänyt Lahden Taimelle ja SOC Asikkalalle pyöräsuunnistuksen SM-sprintin ja pitkän matkan järjestelyoikeuden vuodelle 2016.
Onnea!
Petteri Palmi

Anjalla ja Karilla täysihoidossa

Matkustin Pirkon kanssa Sodankylän SM-hiihtosunnistuksiin junalla. Majoituksen, kuljetukset  ja yllättäen myös täysihoidon saimme Luostolla Koskisten kelo-osakehuvilassa Luoston Pungelma E, joka sijaitsee Aarnitie 2:ssa – viiden tähden majoitus Anjan loihtimin herkuin.
Kiitos Anja ja Kari!
Oheisena muutama kuva

Näkymä Luostolle

Alakerran olo/ruokahuoneesta näkymä Luostolle. Yläkerrassa on makuuhuone, TV-huone, toinen WC, erinomaiset löylyt antava sauna ja iso parveke.

 

Pihasta ladulle ja takaisin

Pihasta ladulle ja takaisin. Anjalle oli hiihtokilometrejä kertynyt jo reilusti yli 1000, Pirkkokin hiihti 275 km!

 

Karia, Anjaa ja Pirkko kiinnostavat uutiset - takana takka ja sen vierestä pääsee makuuhuoneisiin - molemmissa muun muassa runsaat kaappitilat!

Karia, Anjaa ja Pirkko kiinnostavat uutiset – takana takka ja sen vierestä pääsee alakerran makuuhuoneisiin – molemmissa muun muassa runsaat kaappitilat!

 

 

Nousu Lampivaaran majalle kannattaa, kun on mukavaa matkaseuraa, ladut on hyvin hoidettu, näkymät hivelevät, aurinko porottaa,   kupponen lämmikettä sisuksissa ja sieltä alkavat alamäet neljään suuntaan

Nousu Lampivaaran majalle kannattaa, kun on miellyttävää matkaseuraa, ladut ovat hyvin hoidettu, näkymät hivelevät, aurinko porottaa, kupponen lämmikettä sisuksissa ja alamäet neljään suuntaan odottavat!

Mitäköhän Kari on ostanut?

Mitäköhän Kari on ostanut?

Anjan tötterot!

Anjan näyttävät ja maistuvat tötterot!

P44

Ukkolavun latu polveilee mukavasti!

Ukko-lavun latu polveilee mukavasti!

 

 

Anjan mansikkaviini oli makeaa!

Anjan valmistama mansikkaviini oli makoisaa ja maistui saunan päälle!

 

 

 

 

 

..suunnistusosaamisen huippua…

Pepe kahdella Suomen mestaruudella, Teuvo kahdella SM-hopealla ja sm-pronssilla sekä Esko SM-hopealla pitivät uuden viirimme tunnuslausetta SUUNNISTUSOSAAMISEN HUIPPUA komeasti yllä Sodankylän Kommattivaaran maastoissa 28.-30.3. pidetyissä sprintin, keskimatkan ja erikoispitkänmatkan SM-kisoissa!
Aikaisemmat mitalirohmut maailmanmestarimme Hessu ja Risto jäivät ilman mitaleita
!

veijo_pepe_smkullat2

Päjät-Rastiin siirtynyt poskipaikattu suomenmestaruuden keskimatkalla voittanut Veijo Tahvanainen onnittelee Pepeä saman matkan SM-kullasta. Hessu takana ja Kari seuraavat!

Poiminta tulosluettelosta SM-sprintti, SM-keskimatka ja SM-erikoispitkämatka:
Pepe:
11, 1 ja 1.  Teuvo: 3, 2 ja 2.  Esko: h, 2 ja 8.  Hessu: 12, 6 ja 5.  Risto: 4, 4 ja 7.  Kari: 8, h ja h.  Tapani: 21, 9 ja 18.

Hessu ja Teuvo odottelevat SM-sprintin lähtöä

Hessu ja Teuvo odottelevat SM-sprintin lähtöä

Kilpailujärjestelyt aiheuttivat paljon parranpärinää – srintissä 65 sarjan rata verrattuna 60 ja 70 sarjan ratoihin oli lapsellisen yksinkertainen – ei ensimmäistäkään reitinvalintaa.
Keskimatkan radat olivat reilusti ylipitkiä – ohjeaika on 25-30 minuttia – H60 ja H65 sarjojen voittoajat olivat lähes 47 minuttia ja H70 sarjassa yli 50 minuuttia.
Erikoispitkällä  vain H70 sarjan rata oli sääntöjenmukainen, H65 sarjassa alipitkä (voittoaika 56 min) ja H60 sarja ylipitkä (91 min), kun ohje on 75-90 minuuttia.

Esko on juuri sysätty SM-spintin kullalta hylätyksi, Risto selvittelee erikoispitkän maalissa 6 rastin kiemuroita!

MM-kisoissa SOCci hoitoa

Hopea Esko sekä maailmanmestarit Hessu ja Risto.

Hopea Esko sekä maailmanmestarit Hessu ja Risto.

Pölvasta noin 180 km päähän Pannjärvelle siirretyissä hiihtosuunnistuksen MM-kisoissa SOC Asikkalan miehet antoivat taasen soccihoitoa kilpakumppaneilleen.  Hessu saavutti jo viidennen MAAILMANMESTARUUDEN putkeen, niissä kisoissa joihin hän on osallistunut. Välivuoden jälkeen Risto kipusi KORKEIMMALLE korokkeelle ja Esko vaihtoi edellisvuotisen pronssin HOPEAAN! Mestaruuden puolustaja Teuvo oli vielä neljä rastia ennen maalia KIINNI mestaruudessa, mutta ajatuskatkos harhautti miestä sen verran, että tuomisina oli neljäs sija. Kolmas mestaruuden puolustaja Pepe sairastui ja joutui jäämään kotiin! Miestemme hyvästä huollosta vastasi taasen onnistuneesti Pirkko, siitä SUURET KIITOKSET!
Matkaseurueen kuudes jäsen MU:n Tapsa paransi vuoden takaista suoritusta RUTKASTI ja oli hienosti kahdeksas!

SOCcihoitajat Pirkko, Risto, Hessu, Esko ja Teuvo

SOCcihoitajat Pirkko, Risto, Hessu, Esko ja Teuvo

Tapsa lyö sopimuksen vahvistamiseksi kättä päälle puheenjohtajan kanssa, Saku ja Esko todistavat!

Tapsa lyö sopimuksen vahvistamiseksi kättä päälle puheenjohtajan kanssa, Saku ja Esko todistavat!

 

Tilannetietoa

KATSO TILANNEPÄIVITYSTÄ sivulta:
www.mu-suunnistus.fi/site/?page_id=3102

Koululaisten hiihtosuunnistajat
https://plus.google.com/photos/107740204115015361184/albums/5980234902455263121?authkey=CJK-q9_7wPrCnAE

Foreca Mäntsälä
Ilmatieteenlaitos Mäntsälä
Kelikamera
Kisasivut suoraan:
www.mu-suunnistus.fi/site/?page_id=3102

Katso video  https://www.youtube.com/watch?v=qIuXLKTRY9g
13.2. Ratamestari Heikki Saarisen info
SM-kisa pyritään pitämään 1-2.3. kuten kalenterissa on, tosin lumitilanne on toistaiseksi välttävä. Maastossa suoritetuissa koehiihdoissa  lumitilanne on todettu olevan 0 – 25 cm välillä. Lähipäivien säätilat ratkaisevat, jatkuuko suojasäät vai tuleeko pakkasia ja minkä verran sataa uutta lunta. Tilannetta hankaloittaa lisäksi se, kun pohjalla ei ole kantavaa lumikerrosta, vaan kaikki on tällä hetkellä märkää lunta. Käyttöön on otettu karsittu versio urastosta, pahimmat kuusikot kierretään, samalla kilpailumatkat on lyhentyneet.

12.2. Lumipeite on taas vahvistunut parilla senttimetrillä!
Ratamestari kertoi: Tänään on ajettu kaikki urat. Alkuperäisen ja varareitistön kaikki rastipisteet 95 kpl on ’prikoitettu’ ja ratavalvojan toimesta tarkastettu ja hyväksytty!

11.2. Risto Orpana
Tulin juuri metsästä lintulautahiihtämästä. Yöllinen lumisade on saanut maan  valkoiseksi eli hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun on essään hanki koskematon!

10.2. Ratamestari Heikki Saarinen
Maanomistaja Junttilan kanssa kaikki on kunnossa, kävin tänään vielä juttelemassa hänen kanssa, rastipisteet merkitty myös tuohon alueeseen missä Arto ja Marko kohtasivat .
Tänään 5 h lenkki maastossa, 55 kpl rastipisteitä merkitty, huomiselle jäi vielä 38 rastia.

Arto Uusi-Simola 8. helmikuuta
Moi! Kävin tänään viimeisimmällä kartalla ajamassa uria.

Ratamestari Heikki Saarinen esitteli 5.2.  muutetut ratasuunnitelmat, jos lunta ei saada enempää. TA Tapani Partanen hyväksyi suunnitelman. Kilpailunjohtaja Teuvo Lehtinen oli päivemmällä käynyt hiihtosuunnistamassa oman sarjansa radan ja totesi lumimäärän olevan riittävä aukeilla ja vähäpuustoisessa maastossa – kuusikoissa lunta saisi olla enemmän.

Muutetussa suunnitelmassa kuusikot kierretään. Radat hieman helpottuvat, mutta saadaan kuitenkin täysipainoiset kisat.
JOS ennen 14.2. sataa riittävästi lunta, kisat pidetään alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti!

2. helmikuuta uravastaava Markku Laine
Olin eilen kolme tuntia ja tänään vajaa kuusi tuntia ajamassa pohjia. Eilinen kokeilu metsän puolella oli tosiaan aika lohduton kuten Heikki kommentoikin.
Tänään kuitenkin Näytti paljon valoisammalta. Tänään keskityin lähinnä ”Länsipellon” ympäristöön. Pohjustuksesta tuli yllättävän hyvä suurimmassa osassa aluetta. Joskus kisailtukin huomattavasti huonommilla urilla.
Toki mäki ja kallioalueilla ei vielä pysty kunnon uraa saamaan.
Lumen määrä vaihtelee paljon alueella. Joillakin mäillä ei ole kuin 2 cm ja tasaisilla niityilla ja soilla jopa 20 cm.
Ensi viikonloppuna pyrimme ajamaan kaikki mahdolliset loputkin uran pohjat.

Kilpailunjohtaja Teuvo Lehtinen, 27.1.2014
Kilpailujärjestelyt etenevät lumenpuutteesta huolimatta
Vuoden ensimmäiset lumihiutaleet ovat ilmassa.
Urat on raivattu ja siltoja ojien yli rakennellaan.
Lähtö- ja maalialueen rakenteita on aloiteltu pykäämään.
Opasteita muotoillaan ja moottorikelkat on koekäytetty.
Lunta odotellaan, näillä lumilla ei kisoja voi vielä pitää.
Seurataan tilannetta ja päivitetään nettisivuja tarpeen mukaan

KISAT PIDETÄÄN jos

tarkkana

13.2. maastossa hiihdon jälkeen todettiin lunta olevan paikoin lähes riittävästi, mutta paikoin hyvin niukalti! Päätettiin ottaa käytöön karsittu uraverkosto. Ratamestari Hessun esitystä seuraavat tarkkana ajoryhmän pomo Make, lähtöTapani, TA Tapani, ratavalvoja Eero, infopäällikkö Kristiina ja ei niin tarkkana ratamestari Markus, kilpailunjohtaja Teuvo sekä kutsuvierasisäntä Simo.

KISAT ON PERUUTETTU   KISAT ON PERUUTETTU
KATSO TILANNEPÄIVITYSTÄ sivulta:
www.mu-suunnistus.fi/site/?page_id=3102

katso Nummisten, Arolan ja Myllymäen koululaisten piirustuksia
https://plus.google.com/photos/107740204115015361184/albums/5980234902455263121?authkey=CJK-q9_7wPrCnAE

13.2. Ratamestari Heikki Saarisen info
SM-kisa pyritään pitämään 1-2.3. kuten kalenterissa on, tosin lumitilanne on toistaiseksi välttävä. Maastossa suoritetuissa koehiihdoissa  lumitilanne on todettu olevan 0 – 25 cm välillä. Lähipäivien säätilat ratkaisevat, jatkuuko suojasäät vai tuleeko pakkasia ja minkä verran sataa uutta lunta. Tilannetta hankaloittaa lisäksi se, kun pohjalla ei ole kantavaa lumikerrosta, vaan kaikki on tällä hetkellä märkää lunta. Käyttöön on otettu karsittu versio urastosta, pahimmat kuusikot kierretään, samalla kilpailumatkat on lyhentyneet.

5.2. Ratamestari Heikki Saarinen esitteli muutetut ratasuunnitelmat, jos lunta ei saada enempää. TA Tapani Partanen hyväksyi suunnitelman. Kilpailunjohtaja Teuvo Lehtinen oli päivemmälläkäynyt hiihtosuunnistamassa oman sarjansa radan ja totesi lumimäärän olevan riittävä aukeilla ja vähäpuustoisessa maastossa – kuusikoissa lunta saisi olla enemmän.

Muutos

Edessä nettivastaava Asko, ratamestari Hessu, TA Tapani, kilpailunjohtaja Teuvo. Takana tulostoimittaja Timo, pysäköintipomo Jukka, Simo näkyy osin ja taustalla ravintolapäällikkö Pia. Hessu esittelee muutettuja suunnitelmia.

Muutetussa suunnitelmassa kuusikot kierretään. Radat hieman helpottuvat, mutta saadaan kuitenkin täysipainoiset kisat.
JOS ennen 14.2. sataa riittävästi lunta, kisat pidetään alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti!

 

Kevätkokous 12.2.

SOC Asikkala ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin keskiviikkona 12.2. Kariston Nesteen kabinetissa.
Teuvon johdolla kokous saatiin läpivietyä 10 minuutissa. Vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus!  Alla toimintakertomus.
Heti kokouksen jälkeen Teuvo valotti maaliskuun alussa pidettävien hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkan ja Lumi-Tuokolan loppuvalmisteluja ja Hessu ratasuunnitelmia.
Mara puolestaan kertoi kesäkuun 8. päivänä pidettävän SOC Pyöräsuunnistuksen suunnitelmista eli kaikki on oordingissa!

Kahvinjuonnin yhteydessä puitiin ajankohtaisia asioita!

Toimintakertomus 2013

 Seurajohto

Ensimmäistä vuottaan puheenjohtajan nuijaa kopsautteli Teuvo Lehtinen.

Johtokuntaan ovat kuuluneet Hilkka Kolila, Kari Koskinen, Martti Mäkelä (vpj) jaPertti Nyberg. Varajäseninä ovat olleet Hannu Hippeläinen, Tuomo Rauhamäki, Pauli Rautavuo ja Jorma Sipilä.


SOC Asikkala on kuulunut jäsenenä Suomen Suunnistusliittoon ja Päijät-Hämeen Suunnistukseen. Suomen Suunnistusliiton liittohallitukseen on kuulunut Harri Kolila.

Sihteerinä, rahastonhoitajana sekä kilpailuihin ilmoittajana on toiminut Risto Orpana. Nettiavustajan Sami Orpanan ideoimatvanhat sivut löytyvät osoitteesta http://www.socasikkala.com/localhost/typo3/index681a.html

Joulukuussa – vanhat sivut tillttasivat – otettiin käyttöön uudet sivut , ne ovat edelleenkin osoitteessa  http://www.socasikkala.com
Media-avustajana on toiminut Heikki Haasio.


Seuran pääponnistus
oli pyöräsuunnistuksen suomenmestaruuskilpailujen järjestäminen syyskuussa Vierumäellä Metsän Poikien kanssa. Kilpailunjohtajan Martti Mäkelän, ratamestareiden Heikki Saarisen ja Harri Kolilan uurastuksen sekä hyvähenkisen talkooväen ansiosta järjestelyt onnistuivat taasen erinomaisesti. Kilpailijoiden kiitosten myötä voimmekin jo toisen kerran peräkkäin ylpeänä todeta ME teimme sen!

Kisoista jäi myös kahisevaa kassan pohjalle, jota peittämään saatiin tuohta myös Finlandia hiihdon Start -suksivoitelusta ja Ristkarin/Mäntsälän Miry Cup’eista hankituin tuotoin.


SOC Asikkala uuden seura-asun mainostajat Hämeen Rahtipalvelu, Linna Steel, Orimattilan Lämpö, Cafe 68, Oululainen ja Startex antoivat myös oman huomattavan panoksensa.

Koskisen Karin, Anjan ja Riston ponnistusten ansiosta Kuljetuspalvelu&Louhinta Markku NieminensekäKuljetus Jari Tiihonen ovat Hämeen Rahtipalvelun ja Linna Steel’n lisäksitukeneet toimintaamme, kuin myös As Oy Janakkalan Mäntykangas – mainiten tukipäätöksessä; avustaa hyvin menestynyttä seuraa”!
Asikkalan kunnalta saimme yleisavustuksen.


Menestysvuosi
Kahdeksan maailmanmestaruuden takuumiehinä olivat Heikki Saarinen neljällä, Pertti Nyberg kolmella ja Teuvo Lehtinen yhdellä maailmanmestaruudella – todella vaikuttavaa! Lisäksi Risto Orpana sai MM -hopean ja Teuvo MM -pronssin.
Suomenmestaruuteen ylsivät
Pertti Nyberg hiihtosuunnistuksessa ja pyöräsuunnistuksessa, jossa mestaruuden nappasi myös Risto Orpana. Viestissä mestaruuden kolmannen kerran peräkkäin voittivat Matti Railimo, Jorma Karvonen ja Martti Mäkelä. Huomattavaa on, että Jorma voitti
mestaruuden jo kahdeksannen kerran putkeen – tämä on todellista lajihistoriaa!
Heikki Saarinen saalisti SM -hopea ja -pronssimitaleita seitsemän, Risto Orpana kuusi, Teuvo Lehtinen yhden. Mainitsematta tällä erää jäävät muut sijoitukset ja mitalittomat… ..vaikka kansallisten voitot ja muut hyvät sijat ennustivat Tapani Rautavuon ja Kari Koskisen näyttävän muille närhen munat!.

Tulosluetteloita salaamalla havaitaan, että Marja Koskinen on kirinyt maaliin ainakin kahdessa juoksutapahtumassa, joista toisessa yhdessä Timonsa kanssa. Edelleen havaitaan, että useat ovat löytäneet iltarastit ja toivotaan, että kaikki ovat kuntoilleet sopivasti oman terveytensä ylläpitämiseksi!
Saavutuksia ja tuloksia katsellessa voi ylpeänä todeta, että uuden seura-asun rintamuksen kirjoitus
”kunnossa kaiken ikää” pitää tosiaan paikkansa.

Kunniapuheenjohtajaksi nimettiin Tapani Rautavuo, kunniajäseniksi Tuomo Rauhamäki ja Kaarlo Tommo. Näkyvänä osoituksena kultakompassi ja akryylikunniakirja.
Ahertajia – Harri Kolila, Kari Koskinen, Martti Mäkelä, Pertti Nyberg, Pauli Rautavuo, Heikki Saarinen, Jorma Sipilä, Hannu Hippeläinen, Sami Orpana ja Pirkko Savolainen – muistettiin pienellä teräskompassilla.

 Pyöreitä täyttäneitä – Kaarina Haaranen, Hilkka Kolila, Kari Koskinen, Pertti Nyberg, Eero Kolila – muistettiin perinteisin esinein – hopeakompassikoru/kivikello.
Seuran ikänestoreita Heikki Rauhamäkeä ja Eero Rauhamäkeä muistettiin kultakompassilla.

Seuraan liittyi vuoden lopulla kaksi osaavaa hiihtosuunnistajaa Timo Nykänen ja Esko Udd.

Edelleenkin lomailun ja kunnonhiomisen tukikohtana voi käyttää Luostolla sijaitsevaa hyvin varusteltua huoneistoa ”Pungelma E” (74m²). Varaukset / Kari Koskinen.miehiä_jotka_ovat