Ratamestarin lausunto

Ratamestarin lausunto

Sprintin kisa ajetaan valtaosin kartan itäosan kangasmaastossa, jossa on kohtuulliset korkeuserot. Vauhdikkaasti edettävää ulkoilutietä ja suhteellisen helposti poljettavaa pikkupolkua löytyy pyörän alle.

Kartan länsiosassa, pikkupolut ovat paljon vaativampia kivikkoisuuden takia varsinkin sateella.
Pitkällä matkalla pisimmillä radoilla löytyy muutama jyrkähkö rinne. Reitinvalinnoista riippuen ajoalusta vaihtelee paljon enemmän kuin sprintissä.

nettivastaavan ajokokemus

31.8. sain tehtäväksi tarkastaa, onko viikolla riehuneen myrskyn jäljiltä tullut urille uusia kaatuneita puita?

Käytössäni oli jo pari kuukautta aiemmin painettu nuoremman sarjan rata, jossa näytti olevan lähemmäs sata punaista poikkiviivaa estämässä sujuvaa etenemistä. Rata näytti menevän ristiin tarkasti luettavassa kohdassa, varmaan nuoremmin silmin kohta näkyy selvemmin.

Tarkastuksessa löysin vain pari uutta urille kaatunutta puuta ja havaitsin poikkiviivojen olevan turhia; urankunnostajat olivat tehneet suururakan raivatessaan/sahatessaan pyöränmentävät aukot polkujen kohdille.

Ratamestarin mainitseman ’lentobaanan’ ohella oli myös teknisesti vaativaa kivien kiertoa, juurien ylitystä, jerkkua kysyvää ylämäkeä sekä uskallusta vaativaa alamäkeä riittävästi ikäseniorille. Muutamassa juuritä-tä-tärinässä piti oikein tarkastaa onko jousituslukitus unohtunut päälle – ei ollut. Mielessä kävi, saisipa renkaiden ilmanpainetta napista painamalla vähennettyä/lisättyä!

Kartta näytti pitävän yhtä maaston kanssa; tosin kaksi kartalla samanmoista katkopolkua saattoivat olla maastossa huomattavan erilaisia, tämä johtunee kuvausohjeista; huonompaa ei voi siirtää luokkaa alemmas eikä parempaa luokkaa ylemmäs.

Toinen ongelma oli/on kangasmaaston tiheän uraverkoston kuvaaminen/havainnointi, hitaassa vauhdissa heikotkin urat näkyvät, mutta vauhdikkaammin edetessä ei. Kuljin hitaasti, löysin urat, kisassa saattaisin luottaa vatupassiin!

Kaikki uranristeykset eivät ole imureita, eli tarkkana niiden kanssa.

ja
!Erityisen tarkkana märällä viistojuurien kanssa!

 

Ski Orienteering Club Asikkala